Dove Glitters

Suuret Onnentoivotukset Isilonin kenneliin ja Eevalle ja Oskulle, Oskun ihkaekasta jälkikasvustaan!! Kaunista äitikoiraa unohtamatta!

Aikaansaannos on huikea: 5 Kaunista tytärtä ja 4 Upeaa poikaa saldona Nauru!

Hienoa että Oskun upeat linjat pääsivät käyttöön eikä jääneet "turhanpantiksi" tilastoja ja näyttelymeriitti- listaa koristamaan.

Liian paljon jää upeita uroksia nykyään käyttämättä ja Hienoja yhdistelmiä tekemättä milloin minkäkin tekosyyn varjolla! Usein syyt on kuitenkin vain ne vanhat kaunat ja eripurat ihmisten kesken eikä se että koirat itsessään olisi toisilleen epäkelpoja. Yleensä herkästi luetellaan toisten sukujen viat ja kuulopuhe sairaudet jotta saadaan pontta puheisiin ja koirien omistajat takas ruotuun ja herran nuhteeseen! (En väitä että tässä kyseisessä pentueessa olis käynyt niin, en näet tiedä. Vaan puhun yleisellä tasolla.)

Katariina Mäen mukaan jopa 30% koirien geeneistä menetetään jokaisen sukupolven aikana. Ja se on kamalan huolestuttavaa varsinkin nykyaikana kun muutenkin on vähän materiaalia jota käyttää.

Tässäpä ajattelemisen aihetta itsekullekin "rodun parasta ajattelevalle kasvattajalle"

Talviterkuin Marika